Slowgrowing organic chicks

Nyt on bloggailussa ollut aivan liian pitkä tauko ja olen siitä pahoillani. Kevät ja kesä kun on sesonkia, niin päivätkin venyvät helposti pitkiksi ja sitten tälläiset enemmän harrastusluonteiset jutut meinaavat jäädä sivuun.

Mutta nyt on pakko kirjoittaa: meille saapui parisen viikkoa sitten pieni erä hidaskasvuisia luomubroilerin tipuja. Suomalaista luomubroileria ei ole ollut saatavilla, joten päätimme seurata Joel Salatinin jalanjälkiä ja kokeilla, kuinka laidunnetun luomubroilerin kasvatus onnistuu Suomessa.

Tiput majailivat ensimmäisen viikon asuinrakennuksemme toisessa päässä olevassa tyhjässä asunnossa, koska pikkuisena ne ovat herkkiä lämpötilan vaihteluille ja vedolle. Nyt tiput ovat muuttaneet pihassamme tyhjillään olevaan lypsykarjanavettaan, johon heille tehtiin n. 22 neliön häkki. Häkissä on korkeutta yli 2 metriä ja sieltä löytyy myös orsia. Tiput syövät oman tilan vehnästä tehtyä puuroa ja ruohoa. Noin neljän viikon iässä ne pääsevät laiduntamaan ja säiden suosiessa saavat laiduntaa syyskuun loppupuolelle saakka. Toivotaan siis pitkää ja lämmintä syksyä!

Tipujen suosiossa ovat mm. punaiset varpaankynnet sekä kaikki kiiltävä (kuten ruuvinkannat). Myös hiekka-astia tyhjenee nopeasti, kun kaverit nokkivat, kylpevät ja kuoputtavat.

Tipuselle maistuu luomuruoho

Kerrassaan hurmaavia otuksia ovat ja voisin istua heidän häkissään tuntikausia ja katsella heidän touhujaan. 

http://www.youtube.com/watch?v=2U2IphF4pXU

Ylläolevan linkin takaa löytyy Joel Salatinin Polyface Farmista tehdyn elokuvan traileri. Salatinin johtoajatus on tuottaa ruokaa luonnonmukaisesti, ekologisesti ja eläinten lajityypillisiä käyttäytymistarpeita kunnioittaen ja tätä ajatusta mekin haluamme toteuttaa, vaikka valitsemamme tie ei ole helpoin eikä tehokkain.

http://www.youtube.com/watch?v=sYWYU5V8JOo&NR=1

Vielä toinen video Polyface Farmista.

Videoissa näkyvä laidunbroilerin häkki (tai tarha) on samantyyppinen kuin meidänkin linnuillemme tulee. Olisi täydellisen ihanaa, jos voisimme päästää linnut pelkkien aitojen taakse laitumelle, mutta petojen (ketut, haukat) takia joudumme laiduntamaan linnut siirrettävissä tarhoissa. Yhteen tarhaan tulee n. 20 lintua, koska sen verran lajitovereitaan kanalintu tunnistaa läheisesti. Tarhan pinta-alaksi tulee n. 15 neliötä ja korkeutta metrin verran.  Osa tarhan pinta-alasta on katettu, jotta huonon sään iskiessä linnut pääsevät suojaan. Tarhaa siirretään päivittäin, jotta ravinnetase pysyy kurissa ja linnuilla on puhdasta ruohoa evääksi.

Suomessa ns. teollisuusbroileri on Ross-rotuista ja Rossien isovanhempaispolvi tuodaan Suomeen Skotlannista. Tietojeni mukaan tuomamme tiput ovat ensimmäiset hidaskasvuiset broilerit Suomessa. ETT:n (Eläintautien Torjuntayhdistys) mukaan kymmenisen vuotta sitten Ranskasta tuli Suomeen vastaavia lintuja kuin meidän, mutta niistä löytyi valitettavasti salmonellaa ja ne jouduttiin hävittämään.

Ihanan Lempin avajaiset ja lehmähommia

Ilmari

Onpahan taas ollut melkoista hulinaa. Torstaina oli hässäkkää navetalla, kun lauma lisääntyi kahdella vassulla, toinen valkoinen lehmunen muutamilla ruskeilla täplillä ja toinen harmaa sonnipoika, joka sai nimekseen Ilmari. Lehmuselle en oo vielä keksinyt nimeä.

Lehmunen

Perjantaina oli Lähiruokapuoti Lempin avajaiset Tampereen Tammelassa ja liikenteeseen tuli lähdettyä 05.30 täysin ilman yöunia. Ensin kävin hakemassa leikkaamolta lihakuorman kyytiin ja sitten nokka kohden Tampesteria. Lempin avajaiset meni hienosti, vaikka kyllä vähän meinas jännittää, kun ekaa kertaa esittelee kaupassa omia tuotteitaan.

 Inkeri ja Päivi ovat kyllä tehneet valtavan työn Lempin eteen ja se näkyy kaikessa. Ihania tuotteita hyllyt pullollaan ja syötävän suloinen sisustus! Ja löysin minäkin heti pari suosikkia, joita varmasti tarttuu Lempiltä matkaan aina kun siellä käyn. Aivan ihana Mokkamestarien Tamperesekoitus -kahvi, kirsikkavaniljasuklaa (em. luomua ja reilua kauppaa) sekä suukkosuuhuulirasva unohtamatta tietenkään Lempin omaa mallasleipää. Härkäpapujakin piti ostaa, mutta unohdin. Täytynee seuraavalla kerralla muistaa, kun härkäpapusipulipesto oli melkoisen hyvää leivän päällä. Peston ohje löytyy täältä http://www.gobbasgard.com/H-rk-papupesto-Bondb-napesto.html .

Lauantaikin meni Lempeilyn merkeissä ja sunnuntaina kävin länkkäriratsastustunnilla heppatyttöjen kanssa. Oli ihanaa kiivetä humman selkään neljän vuoden tauon jälkeen, mutta ei tuo länkkäri helppoa ole, jos on aloittanut ratsastuksen 20 vuotta sitten enkkutyylillä ja enkun avut on vaan niin takaraivossa. Mutta kivaa oli, vaikka saikin tuntea itsensä (luonnollisesti) ihan amatööriksi. Täytynee suunnitella uutta käyntiä Harjavaltaan ens viikolle.

Sunnuntaina muutama mamma lähti viimeiselle matkalleen ja korvamerkkailtiin vassuja. Saisivat nuo suuret viisaat tuolla hallinnossa jo keksiä ja päättää, että nautojen identiteetin tunnistamiseks siirryttäisiin korvamerkeistä mikrosiruihin. Nuo merkit on tosi tylsiä, kun ensin pitää rei'ittää vassun molemmat korvat ja kun aikaa kuluu, niin merkit tippuu, repii korvat tai katkeilee. Eikä ne merkit varmaan vassustakaan kivalta tunnu, kun on kauheen kokoset ylimääräset lätkät korvissa. Ja kai se reiänkin tekeminen epämiellyttävältä tuntuu vaikkei varmaan varsinaisesti satukaan. Mikrosiru olis helpompi, kun se ei ainakaan tipu. Epäkuntoon sekin voi tietysti mennä, mutta riski on aika paljon pienempi, kuin pudonneessa korvamerkissä.

Hallinnosta tuli mieleeni, että löysin vahingossa Eviran nettisivuilta Eviran pääjohtajan Jaana Husu-Kallion Tänään pöydällä -kolumnit. Täytyy kyllä sanoa, että tässä kohdin Husu-Kallio kirjoittaa asiaa mm. lisäaineista sekä ns. tinkimaidosta. Kolumnit voi lukea osoitteesta http://www.evira.fi/portal/fi/evira/yhteystiedot/mediapalvelu/tanaan_poydalla_-kolumni/ .

Luomun taikaa

Pusu-Ensun kasvojen kuorinta

Voi tota mein hiehoporukkaa. Ne on sitten ehkä maailman lutusimmat nautaeläimet. Karsinat on jaettu kahteen osaan; makuualueeseen ja lantakäytävään. Lantakäytävän toisella puolella on makuualue ja toisella puolella ruokintapöytä. Ja lantakäytävän tavoite siis on, että mahdollisimman iso osa kakasta päästeltäisiin ruokailun yhteydessä siihen, ettei petivaatteet tahreennu. Siivoilin tänään lantakäytävää ja sitä varten siirretään mammat ja vasut aina makuualueelle ja pistetään portit lantakäytävälle kiinni, että saa rauhassa ajella pyöräkuormaajalla käytävältä kakat pois. Siinä pyysin mein nuoria frouvia sitten siirtymään Patu-paimenkoiran avustuksella makuualueelle ja menin laittamaan portteja perästä kiinni, ni eikö mein Ensu (hiehoneiti, jonka pitäisi poikia kesällä) tuu siihen tökkimään mua turvallaan ja pusuttelemaan märkiä lehmänpusuja koko naaman täydeltä. Olisihan siihen ollut kiva jäädä Ensun kanssa seurustelemaan, mutta kun se käytäväkin piti siivota. Sanoin Ensulle, että nyt ei kerkiä seurustelemaan tämän enempää, vaan sidon tän portin nyt kiinni ja meen tekeen työni, että pääset laumas kans joskus syömäänkin. Ensu oli vain sitä mieltä, ettei se nyt sovi ja yritti ryöstää mun piponi kielellään... kolme kertaa. Eihän siinä voinut kuin nauraa, kun hieho käyttäytyy kuin huomionkipeä lapsi. Positiivista sinänsä, että Ensu kuitenkin tiedostaa olevansa lehmä.

On meillä eräs vuotias neitikin joka ei tiedosta olevansa nauta. Nimittäin Hilppu. Hilpun tarina alkaa huhtikuusta 2010, jolloin Hilppu syntyi. Hilpun äidin synnytys oli haastava ja jouduimme vetämään Hilpun maailmaan, Hilppu ei syntyessään hengittänyt ja elvytyshommiksihan se meni. Hilpun mamma oli sitä mieltä asiasta, että nyt ihminen on sekaantunut liikaa hänen hommiinsa ja hylkäsi Hilpun poikimakarsinaan, mennessään vielä astui päälle. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin sulattaa pakkasesta Hilpulle ternimaitoa ja siirtää hänet kuivumaan lämpimiin tiloihin. Hilppu kuitenkin selvisi koettelemuksista voittajana ja minusta tulin Hilpun emo. Juotin Hilppua neljä kuukautta 4 kertaa päivässä ja yritin muutenkin olle hälle kuin lehmäemo. Kesällä kävimme porukalla uimassa, kun eläinlääkäri sellaista suositteli Hilpun poikaystävälle Herkulekselle, jolla oli lihasvaivoja takaosassaan. Hilppu on aina ollut rohkea tyttö ja uimisestakin se tykkäsi kovasti.

Hilppu-neiti pikkuisena

 Nyt kun Hilppuneiti on yli 300 kiloinen keijukainen, meinaa ongelmaksi muodostua se, että hän ei tiedosta olevansa iso. Karsinaan mennessä tyttö tulee vastaan ja yrittää tunkea syliin. Suloistahan se on, mutta kun en millään jaksa pitää yli 300 kiloa sylissäni. :) Tästä on kyllä Hilpun kanssa keskusteltu ja myös siitä, että voinko minä leikkiä Hilpun kanssa puskemisleikkejä. Hilppu vaan ei millään ymmärrä, että minä en pysty puskemaan tehokkaasti takaisin, kun mulla ei ole riittävän kova otsaluu (vaikka se aika kova onkin).

Hilppu on myös aika taitava tyttö. Se osaa mm. nostaa sorkkaa (niin kuin hevoselta nostetaan jalka kavion puhdistamiseksi) ja kulkea riimussa. Nämä taidot meillä käyvät ponitytöt Hilpulle opettivat, jos Hilpusta tulisi vaikka joskus tulevaisuudessa ratsulehmä. Selässä istumisen se nimittäin sietää ollessaan makuulla, mutta vielä on liian aikaista yrittää varsinaista ratsastusta, koska naudat kehittyvät melko hitaasti ja naudan selkä ei muutenkaan kestä kantaa samanlaista taakkaa kuin hevosen selkä. Minä en siis ikinä tule kiipeämään Hilpun selkään, mutta ponitytöt voivat sen vielä tehdäkin, kun ovat minua paljon pienempiä.

Aurinkoa, uusia tuulia ja pieniä vasuja

Päätin minäkin aloittaa sitten bloggaamisen, kun se on kovin muodikasta nykyään.
 Ainakin jos on jotain sanottavaa ja mullahan on.

Ina Turner tutustuu tätiinsä Yllätykseen.

Eilen illalla oli iloisen perhetapahtuman aika. Rm Xara poiki kauniin  ja erittäin pikäjalkaisen tyttövasikan. Vassun isä on Eves Lexus ja molemmat ylpeät vanhemmat ovat varsin hyvillä jalostusarvoilla varustettuja simmental-rotuisia eläimiä. Odotukseni tuon kauniin ja reippaan pikkupirpanan suhteen ovat hyvin korkealla. Pitäisiköhän tytölle antaa nimeksi Ina Turner täti säihkysäären mukaan?

Tänään aamulla oli toinen iloinen perhetapahtuma kun Vm Enya pyöräytti maailmaan pienen mutta pippurisen sonnipojan. Se oli Enyan ensimmäinen synnytys, mutta neitihän hoiteli homman aivan rutiinilla. Sonnipojan isä on V-A Elvis. Elvis on aberdeen angus -rotuinen kaksivuotias herrasmiessonni, jonka ostimme viime keväänä Vanha-Annilan tilalta Valkeakoskelta. Muut siitossonnit meillä ovatkin simmentaleja, mutta hiehoille käytämme angusta, jottei ensimmäistä kertaa emoksi tuleva nautaneiti vallan järkyty liian tiukasta poi'ituksesta.

Enyan poika Inya

 Tänä keväänä on keskusteltu vilkkaasti lehtien palstoilla sekä luomusta että lisäaineista ja täytyyhän minunkin heti päästä ottamaan kantaa aiheeseen. En nimittäin voi ymmärtää luomuvastaisia ihmisiä.
Miten tuhansia vuosia käytössä ollut luomuviljely voisi olla huonompi kuin n. 60 vuotta käytössä ollut kemiallinen viljely? Kemiallisen viljelyn tulokset tulevat näkymään ihmisissä seuraavien vuosisatojen aikana ja maaperässä ne näkyvät jo. Luomuviljelyssä tuskin päästään koskaan samanlaisiin satotasoihin kuin kemiallisessa viljelyssä käytettäessa maksimaalisia tuotantopanoksia, mutta onko se järkevääkään? Kannattaako luontoa huijata ja kuinka kauan se on edes mahdollista?