sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappuyön huumaa

Kesä tekee hurjaa vauhtia tuloaan ja se näkyy myös luomutilan arjessa. Isäntä aloitti viime viikolla peltojen mylläämisen juolavehnän torjunnalla. Ja kun kemiallista torjuntaa ( = myrkkyjä tai hienommalta nimeltään kasvinsuojeluaineita) ei saa luomussa käyttää, niin homma tehdään sitten mekaanisesti juolakultivaattorilla, joka muokkaa hiukan maata ja kropsuttelee juolavehnän juuret pintaan kuivumaan. Juurten annetaan kuivua ainaskin viikon verran maan pinnalla ja etenkin ongelmallisemmilla peltolohkoilla käsittely uusitaan. Tämä on nyt ensimmäinen vuosi, kun kyseistä härpäkettä käytetään ja mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, kuinka hyviin tuloksiin sillä päästään. Täytyis oikein ottaa taas kamera käteen ja käydä tallentamassa työvaiheita kuviksi, jotta näkis sitten myöhemmin kultivaattorin hyödyt.

Viime torstaina lähti yksi sonnipoika viimeiselle matkalleen tuohon lähiteurastamolle 10 kilometrin päähän. Täytyy kyllä sanoa, että sijaintimme on loistava, kun 12km sisällä on kaksi teurastamoa, jotka laittavat nautaa. Eipä tarvitse stressata eläimiä pitkillä kuljetusmatkoilla. Vaikka eipä silti, meillä vasikat tottuu jo pienenä autoiluun, kun tilakeskuksen ympärillä on melko vähän laidunmaata ja järven läheisyyden vuoksi laidunpaine (eläimiä hehtaarilla) täytyy pitää tosi hillittynä ettei rasiteta järveä. Niinpä keväällä mammat, vasikat ja siitossonnit laitetaan karja-autoon joka kuljettaa katraan 3-6 kilometrin päässä oleville laitumille. Ja syksyllä kasvukauden loppupuolella samat laumat siirretään taas kotimaisemiin. Näiden "etälaidunvuosien" aikana on ollut hauska huomata, miten muutaman kerran laitumelle kuskatut rouvat ovat melko innoissaan karja-auton kaartaessa pihaan ja kyytiin juostaan melkein kilpaa. Vaikka ei se matkustus sinällään varmasti lehmälle niin mieluista ole, mutta ajatus vihreästä ja mehevästä apilalaitumesta on sitten sitäkin mieluisampi.

Perjantaiaamuna sain sitten noutaa tuon em. sonnipojan lihat leikkaamolta, missä niistä oli tehty mm. ihania lisäaineettomia luomubratwursteja ja -nakkeja sekä lisäaineetonta suolapalvia. Valikoimiin lisäsimme myös valmiiksi leikatut osso bucco -pihvit. Huomenna kokeillaan paikallisen pitopalveluyrittäjän kanssa ryynimakkaran tekoa naudasta ja luomuohraryyneistä. Ja edelleen otamme mielellämme ideoita vastaan, että mitä kaikkea naudasta voitaisiin tehdä!

Eilen meillä herkuteltiin muutaman ystävän kanssa pihveillä, vihreällä salaatilla ja itsetehdyllä perunasalaatilla. Ja perunasalaatti onnistu niin yli odotusten, vaikka ilman minkään valtakunnan ohjetta teinkin. Keitin 2 kiloa luomuperunaa, joista kilon kuutioin. Sitten kuutioin 4 maustekurkkua (mummuni säilömiä ja kasvatettu 15 km päässä) ja 7 pienehkö sipulia, jotka ovat serkkujeni kotipaikan tuotosta 7km päästä. Kastikkeeksi laitoin 2 purkkia kermaviiliä (tämä oli ihan valiolaista, vaikka omaan käyttöön voisi tinkimaidostakin tehdä itse) sekä desin majoneesia (tämäkin oli teollista huttua). Maitojalosteisiin muuten löytyy ihania ohjeita Heikki Ahopellon "Lähellä" -kirjasta. Hyvää majoneesiohjetta tai vinkkejä majoneesin tekoon kaipaisin, kun muutaman kerran olen yrittänyt, mutta lopputulos ei kyllä kehuja ansaitse. Perunasalaatin maustoin persiljalla, ruohosipulilla,  mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Ja loput siitä isohkosta vadillisesta katosi sitten tänään puoliin päiviin mennessä.

Isäntä paisteli pihvejä sisäpaistista ja ulkofileestä mausteena pelkästään suola ja täytyy kyllä sanoa, että miehestäni on kehittynyt viimeisen vuoden aikana loistava pihvinpaistaja. Minäkin olen joskus pihvinpaistoa kokeillut, mutta kun aina siitä tulee sitkeä ja palanut käntty, niin luovutin ja totesin, että mulla on mies pihvin paistoakin varten. Ongelmana varmaan on ollut liian täyteen sullottu, huono paistinpannu ( ts. liian alhainen lämpötila) ja liian kylmänä pannulle laitettu liha.

Eilen illalla siis herkuttelimme ja minä ehdin ystäväni kanssa saunaankin. Saunasta tultuamme piti vielä lähteä navetalle yötarkastukselle ja siellä olikin sitten yllätyksiä kaksin kappalein. Hieho Vm Edina oli justihin saanut punnerrettua komean sonnipojan maailmaan ja Rm Älyn takapäästä pilkistivät pienet sorkat. Puolisen tuntia siinä katseltiin, kun Edina ryhtyi nuolemaan vasikkiaan ja Äly poiki omansa maailmaan. Lehminenhän sieltä sitten tuli. Molemmat vasikat olivat pirteitä ja oikein suloisia. Kuvia heistä lisäilen myöhemmin, kunhan ehdin kameran kanssa navetalle.

Tänään käytiin isännän kanssa pikkuisen metsävaelluksella. Tuossa toisella puolen "meidän" tien on mammojen talvieväsvarasto eli siilo. Siilo on rakennettu hiekkaiseen mäkeen, johon muotoiltiin kaivinkoneella vinoseinäinen "kaukalo", verkotettiin ja valettiin suoraan paikalleen. Useimmiten Suomessa tehdään rehusiilot suorista betonielementeistä eli siis lattia ja seinät muodostavat 90° kulman. Meillä kuitenkin päädyttiin tälläiseen vinoseinäiseen ratkaisuun sen edullisuuden ja täydellisen rakennuspaikan takia. Siilo maisemoituu melko mukavasti mäkeen ja rehu on helpompi sotkea reunoiltaankin tiiviiksi, kun koneen rengas ei ota pystysuoraan seinään kiinni. Rehun hyvä tiivistys on tärkeää, jotta se säilyisi moitteettomana koko sisäruokintakauden. 
Siilon vieressä on pieni metsittynyt pelto sekä hyvin ruohottuva hakkuuaukko. Siihen olisi tarkoitus tässä muutaman viikon sisään tehdä vuotiaille pikkuhiehoille metsälaidun ja todennäköisesti muutamien vuosien laidunnuksen jälkeen perustaa perinnebiotooppialue. Uskoisin siihen tulevan hyvin kaunista ketokasvillisuuta, kunhan tytöt päästetään siihen ensin hieman pusikon siivoustehtäviin. Rantaniittyjä meillä mammat ovat hoitaneet koko sen ajan, kun emoja on ollut. Alunperin ajatus emolehmätuotannosta lähti juuri siitä, että mieheni isä kehotti ottamaan muutaman emolehmän pitämään rantaniityt siistinä, kun hän ei enää jaksa. Mieheni kulki vielä siihen aikaan Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa sorkkahoitajana (eli siis lehmien pedikyristinä), mutta perheen myötä luopui reissaamisesta ja ryhdyttiin panostamaan lehmiin ja luomuiluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti