Melkoista myllerrystä

Eilisessä Turun Sanomassa oli juttu meidän "julkkistipuistamme" ja Maaseudun Tulevaisuudessa tanskalaisesta kollegastamme. Toisaalta on ihanaa, että media ja sitä kautta kuluttajat kiinnostuvat vaihtoehtoisista tavoista tuottaa, mutta toisaalta tämä mediamylläkkä on melko haasteellista meille. Olemme kuitenkin vain tavallisia "tallukkaita", jotka rakastavat eläimiä ja työtään ja siihen työhön ei ole aiemmin kuulunut julkisuus.

Possulaidun ennen ja jälkeen laidunnuksen

Myllerrystä on ollut myös possulaitumella. 

Töpselikärsämme tekivät ensimmäisestä 

hehtaarin lohkostaan varsin selvää ja nyt heillä 

on uusi hehtaari selvitettävänään. Meillä vierailleille Eviran ja Ely-keskuksen edustajillekin hihittelin, että meillä on varsin ekologinen juolavehnän torjuntakoneista, joka myös muokkaa maata hyvin tehokkaasti. Jos joku vielä tämän kuvan jälkeen on sitä mieltä, että possu ei kaipaa tongittavakseen kuin muutaman kourallisen olkea, niin en voi kuin ihmetellä.

Minun on pitänyt pitkään kirjoittaa tänne toiminnastamme myös ekologisuuden ja biodiversiteetin näkökulmasta. Elokuun puolen välin aikoihin postissa saapui mielenkiintoista luettavaa:

nimittäin TEHO-hankkeen raportteja osat 3 ja 4. Välimaan Tilakin osallistui Tehoa maatalouden vesiensuojeluun -hankkeeseen. Hanke toteutettiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella, mutta pääsimme pirkanmaalaisina kuitenkin mukaan, koska asumme järven rannassa ja järvi kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen. Lisäksi meillä on viljelyä myös Satakunnan puolella. Hanke oli mielenkiintoinen, opimme paljon uutta ja kaiken lisäksi saimme oman Ympäristökäsikirjan.

Osallistuminen hankkeeseen lähti siitä, kun haimme ympäristölupaa nykyistä isommalle nautamäärälle,  jolloin eräät tahot huolestuivat lähijärvemme tilasta. Niinpä olemme tehneet kohtuullisen runsain määrin taustatutkimusta oman tilamme ravinneasioista. Taustatutkimukseen kuului mm. että Salaojakeskuksen miehet mittasivat gps-laitteilla tilakeskuksemme ympärillä olevien maastojen kaatosuunnat ja -summat. Mittaukset tehtiin 6 metrin silmukalla ja saimme mittauksista kartat, jotta tiedämme pintavesien valumasuunnat. Pyynnöstämme ympäristölupaan tuli mm. ehto vesinäytteiden vuosittaisesta otosta kolmesta tarkkailupisteestä rantavyöhykkeeltämme. Näin sekä viranomaiset, järven tilasta huolestuneet ja ennen kaikkea me itse pystymme olemaan tarkkana, ettemme vahingossakaan vahingoita meille tärkeää järveä. Tilamme ja järvi on mieheni vanhempien perintö meille ja me haluamme jättää tilan ja järven perinnöksi omille lapsillemme samassa kunnossa kuin otimme sen vastaan edelliseltä sukupolvelta.

Sarvikuonokas

Laajempaa ympäristölupaa haimme, koska haluamme omalta osaltamme vaikuttaa suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen tarjoamalla laadukasta luomulihaa vastaamaan kasvavaan kysyntään. Suomen tilakoko on kasvanut koko EU:hun liittymisen jälkeisen ajan osittain johtuen kannattavuuden heikentymisestä, osittain suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä. Tosiasia on, että jos kuluttajat tahtovat syödä suomalaista ruokaa, tilakokojen on pakko kasvaa. Tilakoon kasvu ei kuitenkaan mielestämme vaikuta eläinten hyvinvointiin, kun ryhmät pidetään maltillisen kokoisina, eri arvoiset yksilöt eri laumoissa ja jokaiselle yksilölle suodaan lajinmukaiset käyttäytymismahdollisuudet. Näin ollen mekin laidunnamme enenevissä määrin nautojamme etälaitumilla, jolloin eläimet saavat pidemmän laidunkauden ilman lisäruokintaa ja laidunpaine pysyy rantalaitumilla maltillisena. Rantalaitumia laidunnamme, koska se lisää rantojen monimuotoisuutta ja näkyy mm.varpusten viihtymisenä tilallamme. Myös monenlaista pikkumönkijää löytyy rantaniityiltä. Ylläoleva mönkijäinen oli matkustanut housunlahkeessani meille sisälle ja oli sen verran komia otus, että oli pakko napata kuva. Sarvikuonokas ei tällä hetkellä ole kovinkaan harvinainen, mutta komposti- ja lantakasojen ystävänä myös laiduntavien eläinten ystävä. Myös sarvikuonokkaan toukkia tontillamme esiintyy ja pahoin pelkään, että sarvikuonokaskin muuttuu pikkuhiljaa harvinaisemmaksi koska toukan kehitys munasta kuoriaiseksi kestää kolmesta viiteen vuotta.

Tiput laitumella

Hupsista keikkaa. Onpas sitten jäänyt edellinen blogikirjoitus julkaisematta. Ao. tekstin olen siis kirjoittanut 14.8.


Taas on vierähtänyt hetki edellisestä bloggauksesta, tällä kertaa syynä ukkonen ja nettikatko.

Lauantain Aamulehdessä ja Satakunnan Kansassa oli juttu meidän tipuistamme ja sekä Facebookin että sähköpostin välityksellä on tullut yhteydenottoja melko mukavasti. On siis varmasti aika päivittää tännekin että missä nyt mennään.

Tiput ovat nyt 6-viikkoisia ja suurimmat heistä ovat olleet jo parisen viikkoa laiduntarhoissa. On ollut hauska huomata, kuinka tipujen kasvu on kiihtynyt  laitumelle pääsyn jälkeen ja aktiivisuuskin on lisääntynyt, vaikkei sisälläpitokautenakaan heitä voinut aktiivisuuden puutteesta syyttää. Mutta selväähän on, että kyllä apilapelto on paljon hauskempaa kuopsuteltavaa kuin turvepohja.

Vielä yksi tipuerä on sisätiloissa, mutta huomenna hekin pääsevät ulos. Olemme punninneet tiput ennen laitumelle laskua keittiövaa'alla, koska öiden viiletessä täytyy olla jo pikkuisen elopainoa, jotta pystyy varaamaan lämpöä riittävästi. Kun porukan isoimmat ovat päässeet ulkotarhoihin, sisälle jääneiden pienempien kasvu on parantunut.
Tipuissa on siis selkeästi hitaammin kasvaneita ja nopeammin kasvaneita yksilöitä ja tämänkin takia on tärkeää, ettei kovin erikokoisia yksilöitä laiteta samaan tarhaan.

Tarhoissakin on ollut aika "nakertaminen", kun on ensin pitänyt tehdä prototyyppi ja siitä sitten jokaisen valmistuneen tarhan myötä on tehty pieniä parannuksia ja muutoksia. Yhden tarhan tekemiseen menee  8-10 tuntia ja haasteena on ollut, että tarhan täytyisi olla samaan aikaan kevyt liikutella ja sekä liikuttelun että petojen kestävä.

Paljon on ihanaa palautetta tullut lehtijutun jälkeen, vaikka allekirjoittanutta jännittikin aivan hirveästi, kun ei tämä julkisuus ole aivan ominta alaani. Olen ylpeä miehestäni ja hänen innostaan kokeilla kaikkea uutta, vaikka se usein aiheuttaakin hymähtelyä muilta viljelijöiltä.

Kun possut päästettiin laitumelle, useampikin ihminen sanoi, että luuletteko ihan tosiaan possun pysyvän sähkölangan takana? Hyvin ovat pysyneet, jos vain sähköpaimen on ollut päällä. Yhden kerran paimen oli ukkosmyräkän aikaan mennyt pois päältä ja silloin possut olivat meinanneet lähteä kylille sikailemaan. Onneksi possulaitumen naapurissa asuu koiria ja koirat olivat tarhoistaan nostaneet metelin johon possut olivat todenneet "uups, kauheita petoja, äkkiä takaisin laitumeen turvaan". :) Possulaitumelta kuului myös sellaisia uutisia, että laitumen ohittavalla pikkuiselle hiekkatiellä on ollut poikkeuksellisen paljon liikennettä kun väki käy katsomassa meidän nassuja.

Jos vielä muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, että naudan ja lampaan paikka on laitumella, niin nyt lisään joukkoon myös ehdottomasti possun ja broilerin.