Luomun taikaa

Pusu-Ensun kasvojen kuorinta

Voi tota mein hiehoporukkaa. Ne on sitten ehkä maailman lutusimmat nautaeläimet. Karsinat on jaettu kahteen osaan; makuualueeseen ja lantakäytävään. Lantakäytävän toisella puolella on makuualue ja toisella puolella ruokintapöytä. Ja lantakäytävän tavoite siis on, että mahdollisimman iso osa kakasta päästeltäisiin ruokailun yhteydessä siihen, ettei petivaatteet tahreennu. Siivoilin tänään lantakäytävää ja sitä varten siirretään mammat ja vasut aina makuualueelle ja pistetään portit lantakäytävälle kiinni, että saa rauhassa ajella pyöräkuormaajalla käytävältä kakat pois. Siinä pyysin mein nuoria frouvia sitten siirtymään Patu-paimenkoiran avustuksella makuualueelle ja menin laittamaan portteja perästä kiinni, ni eikö mein Ensu (hiehoneiti, jonka pitäisi poikia kesällä) tuu siihen tökkimään mua turvallaan ja pusuttelemaan märkiä lehmänpusuja koko naaman täydeltä. Olisihan siihen ollut kiva jäädä Ensun kanssa seurustelemaan, mutta kun se käytäväkin piti siivota. Sanoin Ensulle, että nyt ei kerkiä seurustelemaan tämän enempää, vaan sidon tän portin nyt kiinni ja meen tekeen työni, että pääset laumas kans joskus syömäänkin. Ensu oli vain sitä mieltä, ettei se nyt sovi ja yritti ryöstää mun piponi kielellään... kolme kertaa. Eihän siinä voinut kuin nauraa, kun hieho käyttäytyy kuin huomionkipeä lapsi. Positiivista sinänsä, että Ensu kuitenkin tiedostaa olevansa lehmä.

On meillä eräs vuotias neitikin joka ei tiedosta olevansa nauta. Nimittäin Hilppu. Hilpun tarina alkaa huhtikuusta 2010, jolloin Hilppu syntyi. Hilpun äidin synnytys oli haastava ja jouduimme vetämään Hilpun maailmaan, Hilppu ei syntyessään hengittänyt ja elvytyshommiksihan se meni. Hilpun mamma oli sitä mieltä asiasta, että nyt ihminen on sekaantunut liikaa hänen hommiinsa ja hylkäsi Hilpun poikimakarsinaan, mennessään vielä astui päälle. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin sulattaa pakkasesta Hilpulle ternimaitoa ja siirtää hänet kuivumaan lämpimiin tiloihin. Hilppu kuitenkin selvisi koettelemuksista voittajana ja minusta tulin Hilpun emo. Juotin Hilppua neljä kuukautta 4 kertaa päivässä ja yritin muutenkin olle hälle kuin lehmäemo. Kesällä kävimme porukalla uimassa, kun eläinlääkäri sellaista suositteli Hilpun poikaystävälle Herkulekselle, jolla oli lihasvaivoja takaosassaan. Hilppu on aina ollut rohkea tyttö ja uimisestakin se tykkäsi kovasti.

Hilppu-neiti pikkuisena

 Nyt kun Hilppuneiti on yli 300 kiloinen keijukainen, meinaa ongelmaksi muodostua se, että hän ei tiedosta olevansa iso. Karsinaan mennessä tyttö tulee vastaan ja yrittää tunkea syliin. Suloistahan se on, mutta kun en millään jaksa pitää yli 300 kiloa sylissäni. :) Tästä on kyllä Hilpun kanssa keskusteltu ja myös siitä, että voinko minä leikkiä Hilpun kanssa puskemisleikkejä. Hilppu vaan ei millään ymmärrä, että minä en pysty puskemaan tehokkaasti takaisin, kun mulla ei ole riittävän kova otsaluu (vaikka se aika kova onkin).

Hilppu on myös aika taitava tyttö. Se osaa mm. nostaa sorkkaa (niin kuin hevoselta nostetaan jalka kavion puhdistamiseksi) ja kulkea riimussa. Nämä taidot meillä käyvät ponitytöt Hilpulle opettivat, jos Hilpusta tulisi vaikka joskus tulevaisuudessa ratsulehmä. Selässä istumisen se nimittäin sietää ollessaan makuulla, mutta vielä on liian aikaista yrittää varsinaista ratsastusta, koska naudat kehittyvät melko hitaasti ja naudan selkä ei muutenkaan kestä kantaa samanlaista taakkaa kuin hevosen selkä. Minä en siis ikinä tule kiipeämään Hilpun selkään, mutta ponitytöt voivat sen vielä tehdäkin, kun ovat minua paljon pienempiä.