Jaa, taas on tullut aika julkaista joulutraditioksi muodostuneen Oikeutta Eläimille –järjestön kuvia sikatiloilta. Näin tuottajan näkökulmasta tunnelmat ovat kovin ristiriitaiset. Joukossa oli todella järkyttäviä kuvia suomalaisista possuloista, mutta myös kuvia tilanteista, joille ei voi mitään. Esimerkiksi kuolleena syntyneet porsaat: valitettava asia on, että porsaita syntyy kuolleena. Edes eläinlääkärin läsnäolo ei tilannetta pelasta. Ihan millä tahansa eläimelle synnytys voi mennä pieleen ja mitä enemmän jälkeläisiä syntyy kerralla, sitä suurempi riski on, että joku ei selviäkään synnytyksestä. Tässä voidaan toki kritisoida possujalostusta: auttaisiko pienempi pahnuekoko kuolleisuuteen? Nythän suosiossa ovat suuria pahnueita tuottavat emakot.
Enkä oikeastaan osaa nähdä siinäkään mitään kamalaa, jos emakko porsii iltayöstä eikä kuolleita porsaita viedä heti porsituksen jälkeen raatokonttiin. Kunhan kuolleet poistetaan edes karsinasta käytävälle ja viedään raatokonttiin aamulla.
Pahaa teki katsoa joitakin videoita, joissa eläimillä selkeästi oli kamalat oltavat useammasta kohdasta kuvattuna. Eläinten pahoinvoinnin lisäksi mieleen pyrkii ajatus, kuinka huonosti tilan isäntä/emäntä voi? Sianliha on halvempaa kuin koskaan ja kun possujen pitokin on yritystoimintaa, siitä pitäisi saada itselleen edes joltinenkin palkka. Tällä hetkellä ”teollisuuspossu”puolella tilanne vaan taitaa olla se, että jokainen saparo tuottaa tappiota. Kuvat syyllistävät voimakkaasti yksittäisiä tuottajia, vaikka syyttävän sormen pitäisi mieluummin osoittaa kauppaa ja teollisuutta. Teollisuuden edustajan suusta on kuultu mm. seuraavaa: me laskemme nyt lihan hintaa, mutta ei hätää. Voit tuottaa enemmän ja tehokkaammin meille raaka-ainetta niin käteen tuleva raha pysyy samana. Tuotannon volyymia lisätään, työt lisääntyvät mutta tulos ei parane eikä siten pysty esimerkiksi palkkaamaan ulkopuolista työvoimaa, ostamaan työtä helpottavia koneita tai edes lähtemään tilan ulkopuolelle lomailemaan. Valitettavasti maatalousyrittäjäkin on vain ihminen ja kun ihmisen päälle kasataan liikaa paineita, siitä kärsivät ihmisen lisäksi myös eläimet. Myös tuottajayhteisö on haastava: ongelmista/väsymyksestä/masennuksesta vaietaan, jotta toiset tuottajat eivät löisi leimaa ongelmissa räpisköivän tuottajan otsaan. Jos luovut eläimistä, helposti osoitetaan sormella: ei sitten jaksanut, laiska ihminen. Eikä eläimistä luopuminen yleensä ole tuottajalle helppoa, jos on koko ikänsä tehnyt töitä niiden kanssa ja niiden vuoksi.
Joukossa oli myös kuvia, joilla ehkä pystyy shokeeraamaan kuluttajaa, jolla ei ole minkänlaista kosketusta sikatalouteen. Esimerkiksi sairaskarsina kuvat: kyllä, possutkin sairastavat ja eettisiin tapoihin kuuluu, että sairas yksilö otetaan terveiden joukosta sairaskarsinaan, jossa sitä on helpompi hoitaa eivätkä terveet possut pääse pahentamaan tilannetta. Ja sairaskarsinasta saa pahannäköisiä kuvia. Esimerkiksi tyrän syntyyn ei pysty vaikuttamaan. Hännänpurentaa voidaan ehkäistä virikemateriaaleilla. Molemmissa tapauksissa possu kuuluu sairaskarsinaan, ekassa tapauksessa ihminen ei voi ongelmalle mitään, mutta toisessa voi.
En halua puolustella eläinten huonoa kohtelua mistään suunnasta. Kaiken kaikkiaan huonosti voiva eläin on yleensä monen tekijän summa ja siinä yhtälössä on väärin osoittaa yksittäistä tuottajaa sormella. Koko alkutuotanto-teollisuus-kauppaketjut –järjestelmä on sairas. Ja ainoa, joka pystyy sairasta järjestelmää muuttamaan, on kuluttaja.
KUVAKULMIA
 |
| Onnellinen possu |
 |
| Onneton possu? |
 | |||||
| Yleiskuva possulasta (anteeksi heikko kuvanlaatu, kameras kauko-objektiivi, niin jouduin ottamaan yleiskuvan kännykällä ja kännykän linssi oli vähemmän puhdas) |
Kuvasarja on meidän possulasta possujen laidunkauden päätyttyä.
Ekassa kuvassa possu on tomerana makuualueella menossa ruokailemaan.
Toisessa kuvassa häiriköin possun vessahetkeä (anteeksi siitä), jotta sain tarkoitushakuisesti likaisen kuvan. Kolmannessa kuvassa on yleiskuva possulasta. Keskellä on makuualue johon talven aikana muodostuu lämmittävä kuivikepatja. Tai oikeastaan patja lämmittää nyt jo, kun kompostoituminen on alkanut. Possut ovat lajityypilliseen tapaan valinneet reuna-alueet vessakseen, johon kuiviketta levitellään harvemmin. Viereeni jää ruokintakaukalo, jossa on aina ruokaa sekä vesikuppi. Karsinan pinta-ala on 110 neliötä ja possuja on tällä hetkellä 30. Joulukuun alussa possupojat lähtevät teuraaksi ja 10 emakonalkua saavat sulhasensa kanssa koko tilan käyttöönsä. Kun kevät koittaa, odotamme syntyväksi pieniä saparohäntiä ja kun pikkuisten elämän alkuunlähtö on varmistettu, koko lauma päästetään laitumelle kesäksi. Porsitushäkkejä emme siis käytä, mutta tarpeen vaatiessa jaamme tilan 10 neliön karsinoihin, jotta jokaisen possupienokaisen elämä on turvattu.
